Vuoden eka askeleet 2019.

 • 

49203376_10156599883902928_8198356161561362432_n

Uuden vuoden aatokset.

Uusi vuosi on pikkuhiljaa lähtemässä käyntiin. Olen luvannut itselleni sen että vähennän töitä ja selkeytän elämääni näin. Ensimmäisenä poistin nettisivuiltani lapsi ja perhekuvaukset: niitä en enää ota vastaan. Samoin rajaan yksittäisiä keikkoja ja haluan keskittyä isompiin kokonaisuuksiin työelämässä. Tulen lisäämään nettisivuilleni uusia kuvia tässä tammikuun aikana, käyppä kattomassa!

15.1. aloitan työni Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hankeessa jossa olen mukana kuluvan kevätkauden. Tämä tuttu työympäristä ottaa minut taas Vaalassa vastaan ja Vaalan lisäksi käyn tekemässä yhtä päivää myös Simossa. Tulen työskentelemään nuorten kanssa, toimimaan heillä taidekummina. Mielenkiintoista päästä tutustumaan uusiin nuoriin ja heidän kanssaan työskentelyyn. Saimme jo syksyllä 2017 ja keväällä 2018 aikaiseksi todella upeita tuloksia kyseisen hankkeen parissa Vaalassa ja tätä työtä on tarkoitus monipuolistaa ja ottaa käyttöön myös uusia menetelmiä. Nuorille ei voi suoranaisesti viedä mukanaan tiettyä menetelmää työskennellä vaan aluksi kuunnellaan ja tutustellaan, opitaan luottamaan ja sen jälkeen jokainen nuori kohdataan yksilönä. Yksilön tarpeet huomioonottaen lähdemme kehittelemään mukavaa kuvallista tekemistä kaikille. Resursejahan minulla ja osaamista on monenlaiseen!

Tulen tuottamaan myös Oulu Pride 2019 tapahtuman. Taustalla tapahtumassa on tuore yhdistys Oulu Pride ry. Nyt osaan jo enemmän jakaa vastuuta, priorisoida minulle tärkeät tekemiset ja järjevöittää ajankäyttöäni. Hienoa päästä tekemään tätä tärkeää tapahtumaa uudestaan tuottajan roolissa.

Vapaa-ajan ja oman työstäpalautumisen merkitys on kasvanut ja näin aion järjestää tänä vuonna ja myös tulevaisuudessa itselleni enemmän vapaa-aikaa, aikaa tärkeille ihmisille ja tapaamisille sekä myös vaan olemiselle ja palautumiselle. Työn merkitys on elämässä suuri mutta ei enää niin suuri kuin aikaisemmin on ollut. Oma jaksaminen, terveys ja hyvinvointi tulevat olemaan nyt ykkösenä! Sen ajatuksen avulla on hyvä aloitella tätä uutta vuotta.